torstai, 1. joulukuu 2011

Koirantarvike liike lemmikkikauppa.fi

Koirantarvike

tiistai, 19. lokakuu 2010

Ronjalle ja Loralle yhteinen blogi

KLIKKAA

sunnuntai, 11. heinäkuu 2010

Lora EH JUK2

 Nyt on neitokaisen ensimmäiset näytelmät takana ja palavan näyttelykuumeeni takia veikkaan että seuraaviin rynnätään mahdollisimman pian.

Tuomarina meillä oli Hannu Talvi. Pidin miehen tavasta käsitellä koiria; nopea muttei liian hätäinen. Muutenkin tuomari tuntui kaikinpuolin mukavalta (vaikuttaisikohan siihen se, että tuomari ihastui Loraan?). Päästä Lora sai todella paljon kehuja, kuulemma enää harvoin näkee niin puhtaita ja kauniita maskeja. Ainoa laskeva seikka oli häntä, joka valitettavasti jää liian löysäksi.. Tuomari pahoittelikin kun joutui näin kauniille koiralle antamaan hännän takia EHn. Olin kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen, erityisen mukava oli huomata se, että paperissa oli maininta hyvästä esiintymisestä johon olin itsekin tyytyväinen. 

Paperi näytti kokonaisuudessa tältä:

Keskiharmaa. Lähellä keskikokoa, mittasuhteiltaan oikea. Kaunis pää ja erinomainen maski. Hyvä kaula. Jäntevä runko. Hyvin kulmautuneet raajat. Hievan avonainen hännän kaari. Esiintyy mallikkaasti. Tehokas liike.

lauantai, 12. kesäkuu 2010

Pentu päivittelyä

Muutamien kyselijöiden pyynnöstä johtuen kirjoitan tänne lyhyen pentu infon Ipen toisesta pentueesta. Astutus eteni suunnitelmien mukaisesti ja synnytys onnistui normaalisti. Pentuja oli kaikenkaikkiaan neljä, joista yksi syntyi ikävä kyllä kuolleena ja joutui näin ollen emän välipalaksi. Kolmesta terhakkaasta pennusta vain yksi oli narttu ja se sattui olemaan juuri suosikkini.

Toisesta uroksesta, Sisusta, ei löydy ainoatakaan kuvaa ja tästä saamme kiittää täydellisä ajoituskykyäni! Tottakai pyyhälsin paikalle silloin, kuin yksi pennuista oli juuri luovutettu. Jotta mahdollinen pentukuumeenne helpottaisi, tässä teille vajaanainen kooste pentueesta. Kuvissa poseeraavat siis pentueen emä Aada sekä kakarat Mira ja Roope. Pennelit ovat kuvissa reilut seitsämän viikkoa.

Kuvat ovat mitä ovat ja siitä saan kiittää osittain surkeaa kameraa ja osittain todella huonoja olosuhteita. Häkin läpi kuvatessa sain muistoksi tuhansittain sääsken pistoja sekä läjäpäin epäonnistuneita kuvia, voi kuinka ihanaa!

Kuvia löytyisi enempikin mutta jostain syystä tää kone kaatuu vähän väliä kuvia lataillessa joten en viitsi lisätä enää ainuttakaan kuvaa. Rakastan tietokoneita.

Sisulle löytyi koti Kiimingistä, Mira jäi kempeleeseen ja Roope muutti Pyhännälle.

Kuvia Roopesta


 

 


Kuvia Mirasta

 

 

 

 

 

 Kuvat vanhemmista

Ipe keväällä 2010                                                    Emä Aada synnytyksen jälkeen

sunnuntai, 30. toukokuu 2010

Tokoa tokon perään

..Vaikka tauolle piti jäähä! Mikä meitä himotreenareita oikein vaivaa? No, tuli ilmoitettua Lora Lakeuden koiraharrastajien järjestämään tottelevaisuus koulutukseen että se siitä tauosta sitten.. Pienimuotoisena ongelmana tulee olemaan se, että meillä on treenit kolmena päivänä viikossa ja tottakai ne sattu sitten perättäisille päiville.

Ainiin, Lora on nyt ilmoitettu Oulun kooveehen joten ainakin sunnuntaina meihin on mahdollisuus törmätä.

Ja lopuksi fiilistelyä kesäkuvilla! :D